yonnahh

Niin typerältä tai hullulta kuin se kuulostaakin, opin taas uusia asioita, mutta keinoni oli varsin yllättävä. Oma astrologinen kartta kertoi minulle monia asioita taas, joita en ole ymmärtänyt itsessäni ja reaktioissani. Löysin asioita, joita olen aina tiennyt, mutta en sen kummemmin ole niitä tajunnut.

Pääasiallinen viesti syntymäkartasta oli, että minulla on paljon uudistumisen voimaa ja tarkoituksenani on etsiä oma onneni. Olen ihminen, joka ei luovuta, oli kyseessä ihmissuhteet, omat mielipiteet tai työ/koulu. Ihmissuhteissa haen vapautta ja riippumattomuutta muista ihmisistä. Ilman omaa vapauttani en ole onnellinen, ja jokaista, joka yrittää mua kahlita, tekisi mieli vetää turpaan. Suurimmaksi osaksi riitani ihmisten kanssa johtuvat tästä syystä. Olen joistain asioista hyvin tietoinen oman elämäni kohdalla, minulle on turha yrittää tuputtaa muita vaihtoehtoja ja ennenkaikkea ärsytystäni nostaa se, että ihmiset kuvittelevat, että he tietävät mitä minun kannattaisi tehdä. Itse syyllistyn pahasti samaan muita kohtaan, mutta ehkä se olisi aika vain muuttaa. Muutossuunta on hyvässä mallissa jo..

Työn ja velvollisuuksien huoneessa on skorppari plutossa, joka lähinnä ilmeisemmin kuvaa sitä, että asetan oman fyysisen ja henkisen terveyden velvollisuuksien edelle. Ja niin se on vain aina ollut. Skorppari taas kuvaa syviä tunteita, jatkuvaa muutosta ja ehdottomuutta. No, tästä voin päätellä vain sen, etten todella tee asioita, joista en nauti. Ja elämäni tulee jatkossakin muuttumaan jatkuvasti. Yksi etappi takana, yksi edesssä.

Ja ikäväkseni, kartassa näkyy myös se, että parisieluni löytyessä, saavutan vasta sen rauhan, mitä niin kovin tässä elämässäni etsin, jonka jälkeen voin tuntea itseni täysinäiseksi.

Reagoin tähän maailmaan tunteilla ja alitajuisilla peloilla ja sen luomilla reaktioilla. Monessa kohtaa näkyy myös se, että minä itse.. No, olen minä itse, koska silloin se onnistuu parhaiten, ilman, että kukaan muu vaikuttaa siihen.

Toimin ns. sisäisenä oppaana ja haavoittuneena parantajana ilmeisesti tässä maailmassa. Se loistaa ympärilleni missä ikinä kuljen ja on kuulema majakka tuleville sulhasehdokkaille :D Nämä ominaisuudet itsessäni tuovat myös sisältöä elämääni. No, olenkin aina ihmetellyt, mistä tarpeeni auttaa muita tulee, miksi tunnen oloni ihmisten oppaaksi ajoittain ja miksi juuri se saa minut elämään. Ja miksi elämässäni on pyörinyt monia ihmisiä, ketkä omistavat paljon ongelmia..

Auttamisessa tulee vain vastaan toisenlainen ongelma.. Motivaatio, hetkellinen energia ja tekeminen.. En ota toisten ihmisten murheita turhan raskaasti harteilleni, koska ns. jaksan olla huolissani niistä hetkellisten impulssien saattamana. Tästä syystä ehkä jatkuvasti ongelmissa olevat ihmiset vievät energiaani eniten. Tulee mieleen eräs rahanpumppaaja. Nämä asiat johtavat siihen, että joko kuolen martyyrina heidän edessään auttaessaan heitä tai katson omaan napaani ja jaksamiseen.
Kuten aikaisemmin mainitsin, laitan oman henkisen ja fyysisen tereyden velvollisuuksien edelle.. Josta äityy sellainen ongelma, etten jaksa auttaa ihmisiä tarpeeksi pitkään, en halua, että he ovat minusta riippuvaisia tai päinvastoin, mutta tämä myös yleensä johtaa riitoihin ihmisten kanssa, jotka ovat lojaaleja kavereilleen. He eivät ehkä näe sitä, että olen henkeen ja vereen auttajasielu (tosin en sitä itsekkään tajua/tiedosta), jolla on tietyt voimavarat.. Näen jokaisen tilanteen jossain suhteessa auttamisena, ja koska karman lakinani on elää omaa elämääni, tottakai uuvun myös samantien...

Kartasta myös näkyy se, kuinka monesti osaan olla onnellinen muiden menestyksestä tai muista asioista, kuten onnekkuudesta. Tai lähinnä se, etten ns. ota sitä omille harteilleni, eli en ota sitä rasitteeksi itselleni.. No, näin asia ei mene kyllä aina, en sitten tiedä johtuuko elämänvaiheesta vai toisesta kohdasta karttaa.

Se, etten ota muiden murheita harteilleni, on myös toisella kohtaa ns. pysyvä elementti ja persoonallisuudenpiirre. Kommunikointini ja ilmaisuni on monessa suhteessa myös martyyrisävyistä. Suhteessa ihmisiin, olen rakastava ja kun rakastan, en päästä hevillä irti enkä luovuta, koska nautin ihmisten auttamisesta ja se on täysin varauksetonta. Mutta tässä olen huomannut, että pätee vain silloin, kun minulta ei vaadita mitään.

Kartassa näkyy myös se, että arvostan vapautta, itsenäisyyttä, rakkautta ja ihmissuhteita. Oikeastaan siinä ovatkin elämäni pääelementit. Luovuudella ja sisäisellä voimalla hakeudun siihen, että pystyn jatkuvasti uudistamaan elämääni vaikkei se saisikaan yleistä hyväksyntää. Samalla kuvaan kuuluu itsenäisyys - olen oman urani uurtaja, riippumatta muista.

Minulla on kyky yhdistää mieli ja ruumis toisiinsa, jolloin mahdollistan myös hyvä henkisen kasvun. Tämä liittyy myös siihen, että kun yleensä puhun hengellisistä asioista tai mielenterveydestä, mielellisistä asioista yleensä, minua ei uskota. Myöhemmin tosin, monet palaavat puoleeni.

Edellisestä elämästä on jäänyt haasteeksi tähän elämään se, että olen silloin ottanut liikaa asioita hoidettavakseni ja nyt olisi syytä korjata asia, ja tehdä niitä asioita, joista nauttii ja joihin on valmis paneutumaan ja ennenkaikkea - oman jaksamisensa mukaan.

Aiheesta voisi tietysti vielä laajemmankin tehdä, mutta ainakin itse olen nyt ymmärtänyt, miksi jotkut ihmiset ärsyttävät, enkä todella ole tehnyt mitään väärää - olen vain sellainen kuin olen.

Ja tän olen huomannut erittäin voimakkaasti myös mun elämässäni:

Useita planeettoja kasaantuneena samalle alueelle karttaympyrällä merkitsee eräänlaista voimapistettä elämässäsi. Nämä yhtymät vaativat erityistä huomiotasi ja johdattavat oikein käytettyinä uraa uurtaviin saavutuksiin elämässäsi. Voit olla varma että moni lähelläsi oleva ihminen kokee nämä sinussa olevat uudistumisvalmiudet valtavaksi uhaksi omalle elämälleen. Niinpä saatkin varautua jatkuviin yrityksiin voimasi valjastamiseksi jonkun toisen tavoitteiden taakse. Et varmaan voi välttyä silloin tällöin haksahtamasta imartelun ja kehumisen salakavalaan ansaan, mutta tulokset eivät tuossa tilanteessa koskaan vastaa sen paremmin omia kuin toistenkaan odotuksia. Tämä voimapahkura on valjastettavissa vain sydämen voimalla palvelemaan sinulle henkisesti tärkeitä tavoitteita eikä siinä juurikaan kaivata muiden apua tai neuvoja.

Kun patoutumia on taas kerääntynyt jonkun verran, olisi kai aika niitä hieman purkaa.

Olen taas oivaltanut monia asioita itsestäni ja muista ihmisistä. Tää on vaan niin outoa, kerta toisensa jälkeen huomata, että vittu, mähän olin oikeassa. Joidenkin asioiden hiffaamiseen vaan menee pidempi aika ja usein, kun olen niin helvetin jääräpäinen, en edes usko heti omia ajatuksiani. Jotkut ihmiset ovat tuntuneet pahoilta, ovat saaneet aikaan suurta ahdistusta, vitutusta, sellaista tunnetta, että haluaisi vain nuijia ihmisen pois päiviltään. Toisin sanoen, sellaisia ihmisiä, ketkä ylittävät mun ärsytyskynnyksen.

Ehkä mun pitää vain viimein todeta, etten vain sovi kaikille ihmisille ja monet musta ovat tähän päivään asti yrittäneet hyötyä tavalla tai toisella. Kyllä sen vaan aistii. Harmi vaan, että jotkut ihmiset unohtavat sen, että sitä saa mitä tilaa. Itsekin unohdan sen joskus. Eikä varmasti nämä ihmiset ole tehneet sitä edes tietoisesti.

Kirjoittamattomia sääntöjä, aivan kuten Täydellisissä Naisissa. Naiset tietävät asioita, vaikkei niistä suoraan sanottaisikaan. Mut ilmoitan täten liittyväni miesten puolelle. Jos ihmiset ovat niin epärehellisiä, etteivät voi sanoa asioita suoraan tai kertoa asioita päin naamaa riippumatta seurauksista, olkoot keskenään.

Ajatukset pyörii tällä hetkellä niin monissa asioissa, ettei ole mitään järkeä. Jos voisin joskus vain unohtaa jotakin asioita, olisin varsin onnellinen. Asiat vain mutkistuvat päivä päivältä ja välillä on vaikeaa löytää enää sitä pientä toivonripettä tähän elämään. Olen miettinyt suurella vaakalaudalla asioita elämässäni ja olen tullut siihen tulokseen, että pakko löytää joku uusi vaihtoehto tähän sekoiluun.

Olen miettinyt ja miettinyt. Tarvitsen lisää vaihtoehtoja. Tämä ei ole ahdistustakaan, vaan lähinnä sitä, ettei tiedä mihin suuntaan pitäisi lähteä. Jos voisin valita helpon reitin, olisin tehnyt sen jo. Olen vetänyt niin monia siltoja takanani matalaksi, etten enää tiedä kuin suunnan eteenpäin. Kaikki vaan pahasti alkaa näyttää siltä, että on pakko nöyrtyä ja tehdä radikaalimpia ratkaisuja. Kaikki ei tosiaan mene suunnitelmien mukaan.

Olen itse tehnyt elämästäni hankalaa ja siitä mun on kannettava myös vastuu. Vieläkin on olo, että haluaisin karata jonnekin kauas täältä. Mulla ei ole täällä enää mitään, joten olisi parempi vain lähteä. Tosin, ei ne ongelmat siitä mihinkään katoa.

Eniten omassa tilanteessa vituttaa se, etten ollut miettinyt asioita tarpeeksi pitkälle. En ollenkaan. Nyt on pakko tehdä uusi täyskäännös. En pidä ajatuksesta, mutta vaihtoehtoja ei oikeastaan ole enää. En jaksa.

Ehkä tiesin jo kauan aikaa, että tää on mun edessäni. Sen aistii, sen tietää. Asioihin on vain yksinkertaisesti tultava muutos, olen miettinyt tätä ratkaisua jo hyvin kauan. Nyt on vain ehkä sen hetki, että se olisi syytä toteuttaa. Ottaa kaikki alusta. Nöyryyttä se tarvitsee, enkä tiedä kuinka vakavaa se on henkisen kehityksen ja ärsytyksen kannalta. Ei tule olemaan helppoa, mutta mikä tässä elämässä olisikaan helppoa?

Tarvitsen välimatkan asioihin. Tarvitsen hetken, ajan, jossa saisin asiani kuntoon. En halua olla taas siinä pisteessä, missä olin kaksi vuotta sitten. Tai vuosikin sitten.

No, ehkä mä joskus opin elämään jossain muussa kuin itsesäälissä ja vikinässä. Ja ehkä se ikävä totuus on, että asioista osaa nauttia vasta sitten kun ne menettää. Ja asioita osaa arvostaa, sitten kun niitä ei enää ole. Ja joskus, on helpompaa vain valittaa ja kieriä siinä itsesäälissä ja todeta, että elämä on niin perseestä ettei mun tarvitse nostaa päätäni, kun se kuitenkin kohta uppoaa suohon.

Miksi asioista on niin helppoa valittaa, mutta on vaikea nähdä niitä positiivisia puolia? Onko tämä yhteiskunta ja oma perhe kasvattanut siihen, että asioista ajatellaan negatiivisesti ja mikään ei riitä? 

Kysymyksiä on aina tuhansia, mutta tuntuu, että vastauksia ei ole sitäkään. Elämäni on alkanut kulkemaan jonkin verran eteenpäin matkan jälkeen, mutta edelleen stressaa ja tuntuu, että tää mihinkään etene. Stressin lähtökohta kuitenkin selvisi tuossa ollessani tupakalla. Niin paljon keskeneräisiä asioita, joita ei ole tosiaan hoitanut loppuun. Turhia asioita elämässä, joilla ei ole loppupeleissä mitään merkitystä oman elämäni kannalta. Tähän elämään pitäisi tehdä suursiivous ja unohtaa ne asiat, jotka rasittavat mieltä ja omaa itseä.

Tällä hetkellä elämäni kohokohta on se, että pääsen avoimen yliopiston kautta opiskelemaan minua kiinnostavia asioita, kuten filosofiaa ja pyskologiaa. En tiedä, miksen ole sitä aikaisemmin toteuttanut, vaikka olen miettinyt asiaa 12-vuotiaasta lähtien. Olen silloin jo päättänyt, etten lukioon mene, jos mahdollista on mennä ns. suoraan yliopistoon. Samoin kun samoihin aikoihin päätin, että muutan kotoani pois silloin, kun täytän 18 vuotta. Miksi unohdamme näitä asioita ja jatkamme elämässä suorittamista ja muiden toiveisiin vastaamista? 

Pitää olla koulutusta sitä ja tätä sorttia, pitää olla mies silloin ja silloin, pitäisi koulun ohessa käydä töissä ja hankkia muksut. Miksei saisi kuunnella omia sisäisiä halujaan ja mennä sen mukaan? Missä kohtaa on sanottu, että työt tuovat onnen? Missä kohtaa on sanottu, että mies tuo onnen? Missä kohtaa on sanottu, että perhe tuo onnen? Tai missä kohtaa se on todistettu, että nämä väitteet ovat tosia jokaisen ihmisen kohdalla? 

Toistaiseksi olen ystäväni luona "asumassa", mutta en tiedä, missä kohtaa tulee se hetki, kun on aika liikkua eteenpäin ja hoitaa keskeneräiset asiat pois päivänjärjestyksestä. Kuinka paljon sitä kerääkään rasitteita elämäänsä eikä huomaakaan, kun kaikki paisuu äärettömiin lukemiin.

Se, mistä pitäisi aloittaa, on hyvä kysymys. Voisi kysellä loputtomiin, mutta todellisuudessa täytyy mennä virran mukana ja vain päättää tekevänsä asioita elämässään. Aina asiat eivät välttämättä mene niinkuin on suunnitellut, ensin asia tuntuu hyvältä vaihtoehdolta, mutta muuttuu syystä tai toisesta myöhemmin huonolta tuntuvaksi. Miksi ihmiset tässä kohtaa tuomitsevat toisensa? Onko tosiaan niin väärin seurata omia tunteitaan? Kyllä se on, kun pitäisi suorittaa ja tehdä niinkuin muut vaativat ja mikä on heidän mielestään järkevää. Mutta kerronpa kaikille aivan uuden uutisen. Se ei muuten vittuakaan kuulu muille, mitä kukin itse haluaa tehdä. Jokaisella on oikeus tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä. Ja mitä enemmän muut napisevat siitä, mikä on heidän mielestään oikein, sitä enemmän tämä ihminen tulee olemaan hukassa ja sitä kauemmin kestää, että hän löytää itsensä ja tuntee olonsa hyväksi (mikäli hän tietysti kuuntelee muiden mielipiteitä).

Jossei ihminen tutki omia halujaan, miten hän voisi ikinä oppia tietämään, mikä hänestä tuntuu hyvältä? Ja vittuako se muiden elämää haittaa, jos haihattaa suuntaan tai toiseen.. No, tietysti, kun yhteiskunta ei toimi, koska kaikki vain haihattelevat.

Mä ainakin otan elämälleni suursiivouksen. Heti, kun hetki tuntuu sopivalta. Tällä hetkellä se vielä hiukan ahdistaa ajatuksena, mutta matkalla opin, että ahdistus väistyy halun tieltä.

Tässä totuuksia etsimässä ja suuressa tiedonjanossani ihmettelen, miksi on olemassa sellainen totuus, että kaikki tulee aikanaan? Tai miksi haluamme kaiken heti? Miksemme voisi odottaa? Ja mistä johtuu ne hetket, kun vähiten odottaa...?

Mielestäni emme ole tarpeeksi kypsiä ottamaan kaikkia asioita vastaan. Ne tarvitsevat aikaa kehittyä ja ennenkaikkea tarvitsemme itse aikaa kehittyä. Jos emme ymmärrä asioiden tarkoitusta, emme voi ottaa siitä opiksemme ja kaikki tuntuu hiihtämiseltä lumimyrskyssä vastatuuleen. Maailma järjestää tietyt asiat myös mahdottomiksi toteuttaa, kun niin ei ole tarkoitettu. Se voi olla, että sama asia tulee eteen myöhemmin. Toistaiseksi, en ole ikinä kokenut tunnetta, että joku asia tulisi liian aikaisin. Tietysti itse voi aina valita, onko valmis hyppäämään junaan mukaan, toisinaan ei ole vaihtoehtoja tai ihminen hänen omaksi hyväkseen pusketaan tiettyyn suuntaan.

Aikaisemmin ajattelin, että jotkut ihmiset tässä maailmassa rajoittavat minua tai suunnitelmiani. Mutta ehkä, jos niin on tarkoitettu, asia hoidetaan eteeni toista kautta. Tai sitten itse keksin keinon, jolla pääsen tavoitteeseeni.

Tiedonjanoni on edelleen suuri, ja etsin vastauksia asioihin, joita en ole edes kysynyt. En oikeastaan edes vielä tiedä mitä etsin, jotain tuntematonta, joka minun on tarkoitettu selvitettävän. Ja näin se asia on ollut jo pitkään. Niin kauan, kun muistan eläneeni.


Päivästä toiseen mä täällä tallaan,
tehden monia asioita,
sisäistä ääntä kuunnellaan,
sen eteen tehdään töitä,
että nähdään totuus takana esiriippujen,
mutta kertaalleen palataan alkuun,
aloitetaan alusta,
päästään tien loppuun,
kaksi askelta eteen ja yks taakse,
näillä mennään,
tuulta pusketaan.

Niin paljon sua mä tarvitsen,
mut mennyttä on kaikki entinen,
ei turvaa tarjoo eilinen,
sillä huominen on tuulinen.....

Hei huomenta, nähdään illalla,
lauseita tuttuja,
niin monta kertaa sileiksi sanottuja.
Tää elämä kuin laihaa kahvia,
pelkkää arkea,
vaikka lautasetkin ois märkää pahvia,
mä meihin luotan.

Niin paljon sua mä tarvitsen,
mutta mennyttä on kaikki entinen,
ei turvaa tarjoo eilinen,
sillä huominen on tuulinen....

Ei haaveissa päivä oo sateinen,
mä tiedän kyllä sen,
et aina toimi ei juttu yhteinen,
nää vuodet nähneet on,
kuin pilvi, kuin aurinko,
mä meihin luotan.

Niin paljon sua mä tarvitsen,
mutta mennyttä on kaikki entinen,
ei turvaa tarjoo eilinen,
sillä huominen on tuulinen.... [ x2 ]

Anna meille aikaa tää juttu selvittää,
anna meille aikaa vielä kerran yrittää.. [ x2 ]

Niin paljon sua mä tarvitsen,
mutta mennyttä on kaikki entinen,
ei turvaa tarjoo eilinen,
sillä huominen on tuulinen....


Tulee eräs ihminen mieleen.. My soulmate. Kolme vuotta, mutta edelleen kaikesta huolimatta rakastan enemmän kuin mitään. Sydän jäi olkapäälle, siellä se on. Kusin pitkän kirjotuksen tän mun läppärin kanssa. Mut ehkä sitä tekstiä sitten ei ollu tarkotettu julkisuuteen. Mut paljon tunteita ja ajatuksia. Täyskäännös taas.

Heipä hei jokaisen aamuun (tai päivään). Oli harvinaisen jäätävä kokemus viime yönä. En koskaan aikaisemmin ole kokenut samaa, mutta kertapa se ensimmäinenkin :D Jos saan asiaa yhtään sanoiksi, homma meni jotenkin niin, että olin täydellisessä valvetilassa, mutta samaan aikaan unessa. Näin unia valvetilassa. Olin täysin tietoinen mitä ympärilläni tapahtui ja olin silti syvässä unessa. MITÄ VI***A?!  :D En voi käsittää. Tunsin kuinka aivoni toimivat eri tavalla, ne ottivat infoa jostain, mitä en tiennyt. Olikohan sitten kyseessä vain erittäin syvä meditaatio? En oikein vieläkään tiedä, mitä mahtoi tapahtua, mutta normaalia se ei ollut.

Luin tossa hetki sitten kuukausihoroskooppini, ja voin sanoa, että monttuni oli kohtuu hyvin auki [hakasuluissa omat aatteeni]:

Oinas
Auringon, Merkuriuksen ja Venuksen oppositiot merkkiisi asettavat sinut muita merkkejä korkeampaan paineeseen oman luovuutesi ja ilmaisusi konkreettiseksi käyttöön ottamiseksi lokakuun aikana [ no joo, olen huomannut, että luovuutta virtaa kun on lukenut kirjoituksia, mutta paineesta en tiedä?! ]. Olotilasi tuntuu sitä painostavammalta ja ahdistavammalta, mitä suurempia parannuksia elämällä on sinulle nyt tarjottavana [ yks parannus kävi, jos niin voi sanoa, uudelleenlöytyminen, mut ei vielä oo ahdistusta näkynyt :D katotaan sitten ku palaan Turkuun ]. Astrologisen taivaan kuviot ovat varmasti takanasi jokaisessa oikeaksi katsomassasi korjausliikkeessä [tajusin jo ennen matkaa syyskuun puolella, että se tulee opettamaan paljon asioita ] ja voit vain todeta asioiden kolahtavan satumaisesti kohdalleen [ NO HEI, koko matka oli sitä, että "Hei, tää ja tää juttu tapahtu siks ja siks, ja kaikki menee vaan aikajonossa ja kaikel on tosiaan ollu tarkotuksensa/merkityksensä<3" ] heti kun tartut työkaluihin ja alat rakentamaan itsellesi uutta tulevaisuutta rakastamiesi asioiden parissa [No sitä odotellessa, kuinka paljon enemmän kolahtaa kohdalleen, kun matkan jälkeen päätin tehdä vain asioita, joita rakastan ja luoda itselleni uuden tulevaisuuden ]. Uskalla olla rehellinen ja kertoa läheisillesi myös sellaiset osiot, jotka eivät heitä ensi näkemältä lainkaan vedä puoleensa. [ Tähän voisin todeta sen, että ilmeisesti mun pitäis joillekin ihmisille mainita asiasta, etten pidä niiden negatiivisuudesta, eikä ne pysty mun haaveita rikkomaan, vaikka tekis mitä ].

Okei, puhdasta sattumaa moni ajattelisi. Mut ei tää vaan enää ole sattumaa. Ei voi olla. Pyysin matkalla ollessani entiteeteiltä, että he pitäisivät huolen siitä, että en unohda unelmiani. Että vaikeina hetkinä he tukevat ja yrittävät saada mut takaisin polulleni. No, olin taas melkein maallistunut ja unohtanut kaiken tärkeän mitä matkallani opin. Kiitos teille hei, siitä tunteesta, että mun on pakko käydä lukemassa toi.

Mä voin hyvin kuvitella, kuinka moni mua pitää hurahtaneena. Hei mut mä kerron teille, mäkin ensin kivenkovaa epäilin ja epäröin kaikkea sitä, mitä olin menossa kokemaan. Silmänkääntöä yms. Osa varmasti sitä olikin, mutta olen lukemalla ja tutkimalla itseäni tajunnut näitä asioita. Mä en sulje pois sitä mahdollisuutta, että tuolla jossain on korkeampi voima, joka ohjaa meitä tässä elämässä. Ja jos itse ei oo kokenut vastaavaa, on mun mielestä turha yrittää saada mun mieltä muuttumaan. Kuten mulle todettiin, totean nyt teille:

Me luulemme tietävämme kaiken, mutta todellisuudessa emme tiedä yhtään mitään.

Ja minusta tuo oli varsin hyvä vinkki ihan ylipäänsä elämään. Et voi kuvitella tietäväsi toisen elämästä kaikkea. Ihminen voi valehdella, muuttaa asioita ja ennenkaikkea - hän kokee asiat eri tavalla kuin sinä. Vaikka ihminen olisi joskus ollut toisenlainen, hän ei välttämättä enää ole sama henkilö (tän huomaa siitä, että oho, puoliso onkin jotain ihan toista mitä kuvittelit, ja huom! KUVITTELIT ). Et voi tietää, mitä joku ihminen tekee seuraavaksi ja vaikka itse kuvittelisit tietäväsi mitä seuraavaksi teet, et välttämättä.. Noh.. "Asiat eivät menneet suunnitelmien mukaan". Ja ehkä se tärkeinkin jopa, jos kuvittelet jo tietäväsi kaiken - oletko valmis oppimaan uutta?

Ihmiset liian usein kuvittelevat, että maallinen onni on täydellistä ja pysyvää. Oli kyse tavaroista, tai siitä, että elämä on täynnä ennalta-arvattavia asioita. Sehän luo turvallisuutta, että on työpaikka, omat kaverit ja asunto. Ehkä joku tuolta ylempää koittaa vihjata, varsinkin silloin, kun ei nauti tekemisistään kun sen sijaan suorittaa asioita, että hei, nyt saat potkut, burnoutin etc., että mietipä uudestaan. Kaikki tää tuska, mitä potkut tuottaa, on täysin maallista.

Kyllä mä itse ainakin olen paljon onnellisempi, kun en koita sisäistä aukkoani enää täyttää maallisilla asioilla. Kun olen tajunnut, että onni tulee sisältä. Ja mitä enemmän mietin asioita, sitä selvemmin edessäni näkyy asioiden tarkoitus.

Uudet polut edessäni, katsotaan mitä se saa aikaan.

Tässä istuskellessa väri päässä kaverin tykönä, mietin, mikä meitä pelottaa pettymyksissä? Eikö niistä kuuluisi vain kasvaa.. Näin outoa unta viime yönä, enkä ymmärrä miksi se oli niin todentuntuinen. Siinä oli pappani ja epäilykseni hänestä kävi toteen. Olin tulvan keskellä  ja yritin ainakin kahdesti keittää kahvia, mutta aina tuli tulva ja oli lähdettävä eteenpäin.. Lopussa tulva viimein loppui ja itkin onnesta. Unessa oli myös muutama henkilö, kenet tapasin Brasiliassa ja meidän mummomme talo. Luin netistä näiden merkityksiä ja kaikki viittasivat pettymyksiin tai menetyksiin. Jos unta kuitenkin tulkitsisi pidemmälle, huomaan, että tulvailu (eli pettymykset) loppuivat ja itkin onnesta.

Itselleni vasta nyt selvinnyt asia.. Ei voi yksinkertaisesti miettiä niin, että kuolee jokaiseen vastoinkäymiseen, jos jotain tahtoo. Helppoa se on tarrata negatiivisuuteen ja niihin nimenomaan huonoihin kokemuksiin, joita on elämän varrella sattunut. Mielestäni emme vain ole silloin käsitelleet huonoja kokemuksiamme ja täten palaamme niihin.. Aina ennenkin on mennyt huonosti, aina ennenkin olen saanut pakit, joten en tee mitään.. Let it be.. Emme selvästikään ole silloin käsitelleet asioita, koska pelkäämme uutta vastoinkäymistä eli toisin sanoen uutta satuttamista. Elämä ei lopu vastoinkäymiseen, mielemme sen tekee. Emme puserra läpi harmaan kiven. Miksi sitten pettymyksiä ja vastoinkäymisiä tulee? Jotta oppisimme oikeasti arvostamaan sitä, mikä on tulossa. Jos kaikki olisi helppoa, haluaisimmeko yhtään mitään? Tai yksinkertaisesti, miten voisimme haluta mitään, koska kaikki olisi käden ulottuvilla ja helposti saatavissa? Jos sormia napsauttamalla kaikki olisi edessämme, niin mitä tapahtuisi? Kyllä se mielestäni johtaisi turhautumiseen ja itsensä hirttämiseen, koska mikään tuskin tuntuisi miltään. Toisin sanoen, yrittäminen pitää meidät elossa.
On olemassa kaksi vaihtoehtoa, jolloin maailma tuntuu varmasti kamalalta tai turhalta. Kun asiat eivät liiku eteenpäin tai silloin, kun kaiken saa sormia napsauttamalla. Eivätpä ne asiat liiku, jossei niille mitään tee, kun pelkää vastoinkäymisiä. Sormia napsauttamalla ei ole vastoinkäymisiä kuin korkeintaan siinä mielessä, että mitään ei taas tapahdu oikeasti. Mutta tämä tapahtuma, joksi sitä nimeämme, mahtaisi ehkä olla juuri tämä tunne, että olemme arvokkaita ja olemme tehneet itse asioita elämässämme. Miksi helvetissä siis pelkäämme vastoinkäymisiä?! Eikö vastoinkäymiset, jos puhuisin siitäkin mielummin sanalla haasteet, ole juuri elämämme suola, joka saa meidät jaksamaan, tuntemaan itsemme tärkeiksi ja ne saavat meidät toivomaan jotain enemmän, jatkamaan elämämme tietä eteenpäin? Mikä siinä elämisessä pelottaa? Ja kuinka moni niistä ihmisistä, jotka sanovat elävänsä täysillä, elävät oikeasti niin? Minä itseni mukaan lukien, olen unohtanut tämänkin asian.

Tästä voisin jatkaa niin, ettei ole olemassa oikeastaan oikeita negatiivisia tunteita, koska kaikki tunteet ovat voimavarojamme. Tunteet pitää vain osata kääntää hyödyksi. Aina voi ajatella negatiivisesti, mutta se on täysin eri asia tunteiden kanssa. Se saattaa johtaa negatiivisuuteen, ja siihen, ettei osaa ajatella enää haasteita ja tunteita voittonaan. Negatiivisuus johtaa kuolemaan henkisesti, ehkä joskus lopulta fyysiseenkin. Miksi olemme negatiivisia, kun voisimme nähdä asioiden voimavarat ja positiiviset puolet?

Itse en jaksa huomata enää ihmisten negatiivisia ajatuksia tai ottaa niitä itseeni, en halua imeä niitä itseeni. Tästä syystä, joudun ehkä poistamaan elämästäni joitakin ihmisiä, niin julmalta kuin se  kuulostaakin. En voi muuttaa ketään, mutta voin valita keitä ihmisiä elämässäni pidän. It''s up to them what they wanna do about it.

Kiitos ja kumarrus, ehkä mä saan jonain päivänä ihmiset ajattelemaan ja muutan maailmaa edes hiukan. Mut eipä se ole musta kiinni.

Mikä meidät saa aina miettimään menneisyyttä tulevaisuuden sijaan? Mikä siinä on niin tärkeää, että siihen on takerruttava ja sitä on mietittävä jokaisessa tilanteessa? Olemmeko kokemustemme orjia? Emmekö osaa luoda uutta ja unohtaa kaikkea mitä taaksemme on jäänyt? Kun todellisuudessa, niillä asioilla ei ole sillä tavalla merkistystä ja kaikki on mahdollista. Kokemukset vain yksinkertaisesti ohjaavat meitä elämässä eteenpäin, mutta haluaisin tietää, onko niitä mahdollista muuttaa? Tai niitä sisäisiä malleja ajattelutavoista. Kun ajattelee, että kaikki menee kuitenkin päin persettä, kun aina ennenkin on mennyt. Miten kullata kaikki muistot ja päästä elämässä oikeasti eteenpäin ja kehittyä henkisesti?

Joihinkin muistoihin on ihana palata, jotkut ovat vaikeampia. Ne vaikeimmat on oppinut käsittelemään ja ne ovat luoneet minusta sellaisen kuin nyt olen tällä hetkellä. En haluaisi muuttaa menneitä, enkä unohtaa. Haluaisin vain siihen tilanteeseen, että osaisi katsoa paremmin tulvaisuuteen eikä vajoaisi aina sinne menneisiin muistoihin, ja kokisi kaikkea uutta ja tulevaisuutta mahdottomana.

Mutta, asiaan palaten myöhemmin, menen nyt tvn pariin.

Kuinka osuva otsikko monin puolin. Pitkä matka takana, ja kuten omaan henkilökohtaiseen päiväkirjaani olin kirjoittanut, oli jo kuukautta ennen tunne, että opin matkan aikana miljoonia asioita. Olen taas takaisin sateisessa ja masentavassa Suomessa, lämpömuutos noin 30 astetta kerrallaan, mutta ei tunnu niin kamalalta kuin ajattelin. Huomasin, kuinka pelkkä lämpötila tuo mieleen muistoja ja tuntemuksia, kuinka erilaista kaikki on. Olin paljon iloisempi ja mieleltäni ehkä hieman sekaisinkin, kun lämmintä riitti. Muistin asioita, jotka olin unohtanut vuosiksi.

Lämmin ilma toi mieleeni vanhan rakkauden ja uusi tuli tilalle. Muistin, kuinka nuorempana tein asioita, joita rakastin ylikaiken. Muistin vanhat unelmat ja tavoitteeni elämässä, joihin halusin tähdätä. Nyt kun palasin Suomeen, muistin vanhoja fiiliksiä, joille ei ole nimeä. Ei ahdistusta, eikä masennustakaan varsinaisesti. Luultavasti se kaipuu johonkin muualle, mihin, en tiedä. Suuri kaipuu johonkin, mitä rakastan, jotain, mitä tarvitsen. Kuinka muistan sen palon, joka vie haaveita eteenpäin.

Matkalla tapahtui ja sattui, alunperin lähdin sinne vähän hammasta purren, ei kiinnostanut lähteä aivopesuun tai muutenkaan mihinkään henkevään juttuun. No, näin mä olin ajatellut jo kauan, mutta kotiinlähdön lähentyessä, mieleni muuttui. Kuinka naureskelin kaverin vitsille, että löytäisin miehen enkä palaisi. Ajattelin, että hehheh, vitut mä mitään sieltä löydä, kunhan nyt menen. Kuinka luin päiväkirjaani taaksepäin matkan aikana ja huomasin, kuinka moniin asioihin olin löytänyt vastauksen. Kuinka kaikki oli kulkenut aikajonossa, kaikki oli tapahtunut ajallaan. Tätä tunnetta en haluaisi kadottaa, kuinka tajuaa, että maailman kulku on todella kirjoitettu joihinkin kirjoihin. Etukäteen. Mitään sen radikaalimpaa fyysistä tai henkistä juttua ei tapahtunut. Kaikki vain yhtäkkiä oli kirkkaana edessäni. Ajatellen, että näinkö helppoa oli tajuta asioita? 

Mietin matkalla ollessani omaa kotiani, Suomea. Mietin, miksi tämä on niin negatiivinen paikka verrattuna Brasiliaan. Mietin, miksi oma kotini on niin ahdistava paikka, miksi siellä on niin negatiivinen energia.. Pyysin ylempää, että saisin itselleni uuden kodin. Päivää myöhemmin, huomasin jättäneeni sydämeni Brasiliaan. Asian ei pitänyt ihan tuolla tavalla mennä, tarkoitin lähinnä, että haluan uuden kodin Suomessa. Samoina päivinä huomasin olevani masentunut ja kiukkuinen ilman syytä. Ihmettelin tuntemuksiani, kunnes kotiinlähdön tullessa lähemmäs tajusin, että jätin sydämeni sinne, enkä haluaisi lähteä kotiin. Vain kerran, on ollut paikka, joka on koskettanut minua yhtä paljon, ja vain kerran, on ollut paikka, johon olen todella halunnut muuttaa. Ja vain kerran, elämässäni on ollut mies, ketä kohtaan minulla on ollut yhtä suuret tuntemukset. Olin vain kirjaimellisesti unohtanut, blokannut ja tuhonnut kaiken rakkauden sisältäni, samaten kaiken hyvän, mitä omistin. Kuinka olin unohtanut rakkauden tärkeyden. Ironista, mutta näin se vain on ollut, vaikka rakkaudesta olenkin aina puhunut. 

Ja en vain keksi ainuttakaan tapahtumaa elämässäni, jolla ei olisi ollut mitään merkitystä. Kuinka helposti unohdamme sen, kuinka ainutlaatuisia jokaikiset hetket on. Ja tämän opetuksen sain viimeisenä päivänä matkalla kohti Brasiliaa ja lentokenttää istuen bussissa. Meidän kuskiimmehan olin iskenyt silmäni, joka muistutti minua myös siitä, mitä olin unohtanut. Se vastustamaton tunne, kun olet rakastunut johonkin. Ja tässä kohtaa kumoan myös sen ajatuksen, ettei tuntematta voi rakastaa. Kaikki eivät sitä tietysti ymmärrä, he ovat niin järkiperäisiä ja realisteja (kuten itseään nimittävät). Kyse ei ole siitä, että tuntisi ihmisen ja rakastaisi tämän ominaisuuksia. Mielestäni on täysin kyse tunteesta, jonka tunnet. Koski se mitä tahansa. Jotain asioita et voi vain selittää. Jotkut tunteet kumpuavat sisältäsi, joko alitajuisesti tai sitten ne ovat vain olemassa. Rakkaus on olemassa, mutta unohdamme sen erittäin usein. Rakkaudesta puhuessani, en tarkoita kahden ihmisen välistä rakkautta vaan kaikkea, mihin rakkauden voi liittää. Tai oikeastaan, se on vain tunne, joka saa sut elämään onnellisena.  

En tiedä oikein vieläkään, miksi itse olin unohtanut sen tunteen. Ehkä koin sen pahana, haavoittavana asiana, joka olisi syytä unohtaa, ettei enempää turmioita synny. Mutta oikeastaan asia ei ole niin yksinkertainen. Oikeastaan, rakkaus voittaa kaiken, vaikka se onkin hyvin kliseinen lause. Jos rakastamasi ihminen lähtee elämästäsi pois, voit silti rakastaa. Tai syytä olisi. Vaikka ihminen olisi sinua kuinka paljon tahansa satuttanut, hänelle pitää voida antaa anteeksi ja rakastaa tätä sellaisena kuin se on. Rakastaa jokaista hetkeä, jota elää. Rakastaa jokaista tekemäänsä asiaa, minkä tekee. Ja rakkaus on riippumatonta. Se on tunne sisällä, joka auttaa meitä kasvamaan ja näkemään maailman eri tavalla. Ja mitä riippuvaisempi rakkaus on, sitä enemmän se satuttaa.

Tästäkin voisi jatkaa ikuisuuksiin ja monet ovat varmasti kanssani eri mieltä näistä asioista, mä voin kuunnella nekin. Kuuntelen, odotan. Jokainen tajuaa tän asian ajallaan. Toivottavasti. Mä en väännä kättä tässä asiassa.

Mutta, asiasta kolmanteen. Mun sydämeni siis jäi Brasiliaan. Täydellisesti. Muistan, mitä kaikkea olen halunnut. Mihin kaikkeen olen pyrkinyt. Ja ehkä nyt oli aika tajuta tää asia, että pääsen elämässäni eteenpäin. Toivon, että joku ylempi taho lähettää eteeni ihmisiä, jotka auttavat mua asiassa eteenpäin. Negatiivisien ihmisten energioita en kuitenkaan aio itseeni imeä. Kuuntelen, mutta ihmettely on varmasti suurta, miksei mikään lannista mua. Kateuden kanssa olen huomannut, kuinka helposti ihmiset muuttuvat negatiivisiksi ja mahdollisesti tällä ajattelullaan ja kiukuttelullaan koittavat tuhota toisten elämän. Tai luulevat pystyvänsä siihen. No, jokainen taplaa tavallaan. Jos tosiaan kuvittelee saavuttavansa rakkauden sillä, että talloo toisten unelmia sanomillaan sanoilla, jotka ovat negatiivisia, he ovat väärässä. Suurin ilo ja palkinto itselleenkin, on se, että osaa iloita toisten puolesta - AIDOSTI: Senkin mä olin unohtanut pitkäksi aikaa.

Joitakin ihmisiä, tai suurimpaa osaa heistä en voi muuttaa. Osa sitten vain yksinkertaisesti jää pois mun elämästä. Vaikka energiaa löytyy, ei sekään loputtomiin riitä. Harmi, että olen tässä viimeisen vuoden aikana tuhlannut energiaani väärään ihmiseen. No, ehkä mä opin siitäkin jotain. Ainakin sen, että jotkut ihmiset eivät ole kykeneviä muuttumaan, vaikka sitä toivoisi toisen puolesta. Jotkut ovat liian kiinni egossaan, suorittamisessa ja ns. kaikessa pahassa, jota maailma tuo mukanaan. Ei mikään ihme, että ihmiset tuntevat olonsa huonoiksi.
Joku päivä, mä lähden Brasiliaan. Ensin hetkeksi, sitten pysyvästi. Se, että milloin, selviää myöhemmin, kun asiat alkavat täällä Suomen päässä rullailemaan ja saan hommat järjestettyä. Toivon, että joidenkin ihmisten asiat ovat silloin täällä Suomessa paremmin ja että he pääsevät elämässään eteenpäin. Tietysti, ymmärrän, että jotkut ihmiset eivät ole joko valmiita kehittymään henkisesti tai he pelkäävät. Jotkut ihmiset kokevat sitten kai turvallisemmaksi vaihtoehdoksi pysyä siinä samassa kaavassa, mitä tää maailma on toteuttanut jo pitkään. Suorittaminen, työssä käynti, koulut ym. En väitä, että ei pitäisi käydä, mutta asenne ja se voima millä sitä käydään, on kanavoitu mielestäni väärin ja ihmistä ja sielua syövästi. Ei ole ihme, että ihmiset kärsivät burnouteista yms.

Voin auttaa ihmisiä, jos he ottavat avun vastaan ja kuuntelevat asian loppuun ja miettivät, mitä sanomani tarkoittaa. Kaverini sanoi minulle joskus, etten osaa ottaa apua vastaan. Sen verran olen tajunnut, että kyse ei ole avun vastaanottamisesta vaan sen laadusta. Kukaan ei tahdo itseensä lisää negativista energiaa. Asioiden tunkeminen toisen sisään ei auta. Äänensävy, sanavalinnat ja kaikki luovat oman energiansa. Itse olen pitkään tehnyt samaa, olen neuvonut, kuullostanut siltä, että tiedän kaiken paremmin kuin muut. Sitä ei huomaa edes, ennenkuin sen tajuaa, että se on negatiivista energiaa. Negatiivista, koska se ei anna toiselle tilaa, ajatus siitä, että on oikeassa ja haluaa väkisin paukuttaa sen toisen päähän. Aika negatiivista, eikö?! Negatiivista, koska pakottaa ihmisen tekemään jotain vasten tahtoaan.



Amazonin (rakkaus)kärpänen

Pimpeli pompeli pom,
mitä meren takana on,
sain pureman Tsetse-kärpäsen,
josta jäi tunne hullu ja tulinen,
huojuu puut kuin omat ajatukset,
mitkä ovat elämän mysteerit salaiset,
valtameren ja viidakoiden syvyys,
missä näkyy asioiden pahuus ja hyvyys,
totuuksia etsimässä samoillen,
tunteiden palossa, juoksu estää näkemästä,
kärsivällisyys ja tahto, avaa tiesi edestä.